Koulutus kannattaa aina – Rotaryhanke Namibiassa 2018-2021

10.10.2017




Pasilan Rotaryklubin suunnittelema ja toteuttama opettajanvaihtoa koskeva Global Grant hanke on ainutlaatuinen. Hanketta ovat rahoittamassa ja tukemassa 20 suomalaista Rotaryklubia, Windhoekin Rotaryklubi sekä Rotarysäätiö. Hankkeen kokonaisbudjetti on 87 000 €. Se korostaa Rotary aatteen lähtökohtia eli lisää kansainvälistä yhteisymmärrystä, hyvää tahtoa ja rauhaa. Lue lisää otsikon linkistä...

OPETTAJANVAIHTOA

Hankkeen tavoite:

Pasilan Rotaryklubin hankkeen tavoitteena on kehittää opettajien työkäytäntöjä, opetusmenetelmiä ja oppimateriaalien käyttöä ja työstämistä Namibiassa ja näin parantaa opetuksen vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta.

Käytännön toimintona on opettajavaihto Namibiassa sijaitsevan Martti Ahtisaari-koulun ja suomalaisten koulujen välillä. Tarkoituksena on, että kaksi opettajaa Suomesta matkustaa Namibiaan seitsemän viikon jaksolle ja vastaavasti kaksi opettajaa Namibiasta saapuu Suomeen myös seitsemän viikon jaksolle. Kolmen vuoden aika yhteensä 12 opettajaa on mukana tässä vaihdossa, kuusi Suomesta ja kuusi Namibiasta.

Namibiassa suomalaiset opettajat työskentelevät namibialaisten opettajien rinnalla, auttaen, tukien, kannustaen ja tutoroiden opettajien opetustyötä ja opetustyön jatkuvaa työn kehittämistä. Opettajien kanssa yhdessä kehitetään ja rakennetaan innostavia oppimisympäristöjä ja kehitellään opetusmenetelmiä, jotka sopivat namibialaiseen kouluun ja Namibian olosuhteisiin. Suomalaiset opettajat auttavat ja rohkaisevat opettajia kehittämään opetusmenetelmiä. Opettajat vahvistavat myös perheiden kanssa tehtävää yhteistyötä, jotta perheet jaksaisivat paremmin kannustaa lapsiaan oppimiseen ja koulun käyntiin. Suomalaiset opettajat vahvistavat myös lasten oman kulttuurin arvostamista ja sisällyttämistä opetukseen muun muassa käsi- ja taideaineiden osalta.  Namibian vahvaa musiikkikulttuuria sekä muita taideaineita käytetään hyväksi akateemisten taitojen oppimisessa sekä oppimismotivaation rakentamisessa. Namibiassa lukemisen ja kirjoittamisen kulttuuri on ohut ja siksi suomalaiset opettajat vahvistavat oppilaiden tekstin, tarinoiden ja kertomusten tuottamista. Näin vahvistetaan akateemisia perustaitoja, lukemista ja kirjoittamista mikä on kaiken oppimisen perusta.

Hankkeessa tuetaan erityisesti tyttöjen koulunkäyntimotivaatiota ja tyttöjen asemaa.

Suomalaiset opettajat järjestävät Namibiassa olonsa aikana myös Martti Ahtisaari-koulun naapurikoulun opettajille työkokouksia, jotta Martti Ahtisaari koulussa tapahtuvaa kehitystyötä voidaan levittää.

Namibian kokemuksensa suomalaiset opettajat voivat hyödyntää Suomessa monikulttuurisen ja globaalikasvatuksen sekä ihmisoikeuskasvatuksen osa-alueilla omissa työyhteisöissään.

Namibialaiset opettajat Suomessa työskentelevät suomalaisen opettajan rinnalla arvioiden ja etsien menetelmiä ja opetuksen tapoja joita voi hyödyntää Namibian kouluissa. Ensimmäinen suomalainen yhteistyökoulu on Kantvikin peruskoulu Kirkkonummelta. Työskentely Namibiassa opettaa opettajien huomaamaan miten laajan yhteistyöverkoston kanssa suomalainen opettaja toimii ja miten lasten osallisuus ja lasten oikeudet ovat merkittävä osa kouluopetusta. Suomalaisessa koulussa namibialaiset oppivat opetuskäytäntöjä jossa tekeminen, harjoittelu ja kokeminen on tärkeä, keskeinen, osa oppimista ja kuinka oppiminen tapahtuu myös luokkahuoneen ulkopuolella.

Hankkeessa suomalaiset opettajat antavat oman työpanoksensa ilman palkkiota, vapaaehtoistyönä. Ensimmäiset suomalaisopettajat matkustava Namibiaan kesällä 2018.

Ainutlaatuinen hanke

Pasilan Rotaryklubin suunnittelema ja toteuttama Global Grant hanke on ainutlaatuinen. Hanketta ovat rahoittamassa ja tukemassa 20 suomalaista Rotaryklubia, Windhoekin Rotaryklubi sekä Rotarysäätiö. Hankkeen kokonaisbudjetti on 87 000 €. Se korostaa Rotary aatteen lähtökohtia eli lisää kansainvälistä yhteisymmärrystä, hyvää tahtoa ja rauhaa.

Opettajanvaihtohanke on huolella ja vahvalla asiantuntemuksella valmisteltu. Hankkeen valmistelun tukena on ollut mm. Suomi-Namibia seura ja Namibian Suomen suurlähetystö. Hanke ei luo uusia rakenteita vaan on vahvasti kestävää kehitystä. Koulutus on investointi tulevaisuuteen. Presidentti Ahtisaari muistelmissaan on todennut - Koulutus kannattaa aina.

Hanke myös vahvistaa YK:n kestävän kehityksen ohjelmaa, agenda 2030. Agenda tavoitteissa korostetaan koulutuksen merkitystä. Agenda 2030 lähtökohtana on, ettei ketään jätetä jälkeen.

Hanke toteutetaan täysin Rotaryliikkeen rahoituksella. Näin se osaltaan paikkaa sitä aukkoa mitä kehitysyhteistyön kohdistuneet leikkaukset ovat aiheuttaneet järjestöjen työlle.

Hanke edesauttaa myös omalta osaltaan ajatusta koulutusviennistä. Jo nyt Namibia on ostanut Suomelta opettajakoulutusta, joka toteutuu parhaillaan sekä Joensuussa että Raumalla.

Hanke vahvistaa näkemystä suomalaisesta koulutusosaamisesta ja erinomaisesta opettajakoulutuksesta.

 

WINDHOEKIN MARTTI AHTISAARI-KOULU

Martti Ahtisaari koulu Windhoekissa on koulu, jossa annetaan perusopetusta ja siellä on noin 1600 oppilasta ja noin 50 opettajaa. Koulu sijaitsee Namibian pääkaupunki Windhoekin alueella Katuturan asutusalueella. Katutura tarkoittaa aluetta missä kukaan ei halua asua. Tämä kertoo oivasti sen, että asutusalue on Namibian köyhimpien kansalaisten asuttama.

Koulu sai nimensä 1997, kun presidentti Ahtisaari täytti 60 vuotta. Koulun nimen muutos oli Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n lahja opettajataustaiselle presidentille. Nimen vaihdon OAJ neuvotteli Namibia opetusministeriön kanssa. Neuvotteluissa vahvana tukena oli Namibian Suomen suurlähetystö. Nimen vaihdon yhteydessä OAJ myös aloitti vuosittaisen rahallisen tukensa koululle.

Martti Ahtisaari koululla vierailee myös suomalaisia matkailijoita, eritysesti Namibiaan ja eteläiseen Afrikkaan keskittyneen ja erikoistuneen suomalaisen matkatoimisto KOONONO välityksellä.

PASILAN ROTARYKLUBI JA MARTTI AHTISAARI KOULU

Pasilan Rotaryklubi on perustettu 1977 ja se on tukenut aiemmin Namibian Martti Ahtisaari-koulua kahdella hankkeella vuosina 2006-2008 ja 2009-2011, joilla vahvistettiin koulun kirjastoa. Aloite näihin hankkeisiin tuli klubin jäseneltä, Rotarypiirin 1420 past kuvernöörilta , edesmenneeltä opetusneuvos Pentti Jänkälältä, joka Martti Ahtisaari koulun nimeämisen aikoihin oli OAJ järjestöjohtaja.

Koulun kirjasto ei ole lainaamo vaan oppimispaikka jossa on tarjolla erilaisia hakuteoksia ja kirjoja ja pelejä oppimisen tueksi. Kirjaston tukeminen oli tuloksellinen, koska tällä hetkellä kirjasto on varsin hyvin varustettu ja kirjat ja materiaalit ovat olleet kovassa käytössä.

NAMIBIA

Namibiassa on noin 2,4 miljoonaa asukasta. Elinikäennuste on 52, vuotinen väestön kasvu 0.7 ja työttömyys 40%. Suurin osa maasta on aavikkoa ja pääkaupungissa asuu noin 400 000 asukasta. Maan virallinen kieli on englanti.Namibiassa on maailman suurimmat tuloerot. Karjanhoito, pohjoisessa maanviljelys, syvämerikalastus ja kaivannaisteollisuus, matkailu ja kauppa ovat Namibian pääelinkeinot.

Suomen ja Namibian yhteistyösuhteet ovat merkittävät ja pitkät. Lähetystyöntekijä Martti Rautanen aloitti työn Namibian pohjoisosassa Ambomaalla 150 vuotta sitten. Lähetystyön nimissä tehtävä terveydenhuolto ja koulutus on vaikuttanut mm siihen, että Namibiassa löytää yhä edelleen Eeva-Liisoja, Martteja ja Helvejä, Anna-Liisoja. Namibian kulttuurissa lapsi on saanut nimensä auttajansa ja tukijansa mukaan. Lähetysseuran perustamista kouluista, lukioista on valmistunut moni Namibian päättäjä. Toisaalta mm nykyinen Namibian varapresidentti Nickey Iyambo on kouluttautunut Suomessa 1970-luvulla.

Namibian itsenäistymisprosessissa 1990-luvun lopulla Martti Ahtisaari oli keskeisin neuvottelija. Presidentti Ahtisaari teki ison ja vaikean työn luotsatessaan Namibian itsenäistymishanketta yli 12 vuotta. Työ päättyi YK:n ensimmäiseen onnistuneeseen rauhanturvaamishankkeeseen, kun Namibian itsenäistyi 21.3.1990.  Namibia on tällä hetkellä Afrikan rauhallisin maa.

Hankkeen sisältö ja vaiheet on kuvattu lyhyesti allaolevassa pdf liitteessä...

Lisätietoja

Pasilan Rotaryklubi:

- Ritva Semi: puh. 0407 688 451, sähköpostiyhteys Ota yhteyttä sivu kautta...

- Timo Havola: puh. 0400 870 552, sähköpostiyhteys Ota yhteyttä sivun kautta...

                             

Liitteet